Kauan odotettu HIFU laite on tulossa meille Kuopioon! Laitehoidot varattavissa 8.4.24 alkaen sähköisestä ajanvarauksesta tai laittamalla sähköpostia: asiakaspalvelu@xtremebeauty.fi
Uudistuneen lainsäädännön myötä 1.1.24 alkaen kosmetologit eivät saa enää tehdä laitehoitoja ilman terveydenhuollon yksikön toimintalupia, joten hoitojen tekijöiden määrä on laskenut runsaasti. Haluamme kuitenkin, että myös meillä Kuopiossa on tarjolla tehokas ja laadukas HIFU kone, joten pyrimme vastaamaan asiakkaiden kysyntään. Toki laite on ollut jo pitkään hankintalistalla, mutta nyt aika oli hyvin sopiva.
Laitehoito tarjoaa ratkaisun ja apua monenlaisiin ikääntymismuutoksiin ja onkin soveltuva yli 30 vuotiaille.
HIFU
Caretech HIFU 7D++ on uusi hoitomenetelmä kasvojen kohotukseen ilman leikkausta. HIFU (High-intensity focused ultrasound) perustuu suuritaajuiseen ultraäänienergiaan, jonka avulla impulssi saadaan vaikuttamaan tehokkaasti ja tarkasti moneen eri kohtaan ihon kerroksissa. Tehokkuutensa ansiosta se on saavuttanut suuren suosion Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hoito soveltuu parhaiten roikkuvien poskien ja leuan alusihon kohotukseen, otsan ja kulmakarvojen kohotukseen sekä kaulan löystyneen ihon sekä ryppyisen ja velton dekolteen käsittelyyn. Laitteen teknologia perustuu fokusoituun, huipputehokkaaseen ultraäänienergiaan, jonka impulssi kohdistetaan tarkasti ja tehokkaasti kudokseen ja lihaskalvoon (fascia). HIFU-hoito kiihdyttää ihon kollageenituotantoa ja siten kiinteyttää kudosta luonnollisesti. Saatavillasi on täysin ainutlaatuineni hoitomenetelmä kasvojen kohotukseen ilman leikkausta.
Yhden hoitokerran kesto on 10-50 minuuttia, ja jo sillä saavutetaan tehokkaita tuloksia, jotka näkyvät muutaman viikon kuluessa hoidosta.
Hoito suositellaan toistettavaksi 2-3 kertaa kolmen kuukauden välein. Ylläpitohoito suositellaan tehtävän 1-2
vuoden välein. Tuloksia näet ja tunnet jopa heti. Tuloksia näet ja tunnet jopa heti ensimmäisen hoitokerran jälkeen.
HIFU-hoito sopii yli 30 vuotiaalle.
VASTA-AIHEET
- Sydämentahdistin
- Ihoa herkistävät lääkkeet kuten isotretinoniini (esim. Accutane, Roaccutane, Oratane)
- Tulehtunut tai rikkinäinen iho
- Syöpäsairaudet
- Epilepsia
Laitehoitoa ei suositella tehtävän, mikäli alueelle on tehty aikaisemmin täyteainehoito. Paras järjestys onkin tehdä ensin laitehoito, jonka jälkeen vasta mahdolliset täyteaineet. Botuliinihoitojen välissä tulee olla vähintään 2 viikkoa.
Lue lisää HIFU hoidosta täältä!
Ota yhteyttä saadaksesi lisätietoja tai varaa suoraan aikasi 🙂