Mesolangat
Mesolankahoito on Suomessa ja muualla maailmassa hyvin suosittu ja luonnollinen esteettinen hoitotoimenpide.
Mesolangat ovat ohuita ja kestäviö lankoja, jotka ovat valmistettu polydioksanonista (PDO). Polydioksanoni on turvallinen materiaali ja sitä käytetään muun muassa kirurgisissa toimenpiteissä haavojen sulkemiseen.
Mesolangat asetetaan ihon alle ohuella neulalla esimerkiksi kasvojen tai kaulan alueelle. Mesolangoilla voidaan häivyttää ikääntymismuutoksia ja parantaa ihon laatua. Niiden avulla voidaan vähentää kaulan- ja silmien alueen ryppyjä, nostaa kulmia, vähentää tummuutta silmänalusissa, korostaa poskipäitä, sekä keventää nasolabiaali- ja marionettejuonteita.
Pieniä tuloksia voidaan nähdä välittömästi toimenpiteen jälkeen, mutta paras tulos havaitaan 1-6 kuukauden päästä hoidosta.
Mesolankahoidot sopivat ihon jälleenrakentamiseen ja elvyttämiseen eli biorevitalisointiin.
Hyödyt:
- Kollageenin tuotannon lisääntyminen
- Hoidettavan alueen verenkierto paranee -> ihon laatu parantuu
- Ihon napakoituminen
Hoidon kulku
Hoidon aluksi iho puhdistetaan huolellisesti kauttaaltaan ja hoidettava alue puudutetaan puudutevoiteella noin 15 minuutin ajan. Puudutevoide tekee toimenpiteestä käytännössä kivuttoman. Osa asiakkaista voi tuntea pientä epämukavuutta, mutta yleisesti hoito on hyvin siedetty.
Kun iho on puutunut, injektoidaan ohuet steriilit mesolangat ihoon. Toimenpiteessä käytettävien lankojen määrä ja pituus riippuvat hoidettavasta alueesta sekä toivotusta lopputuloksesta. Neulat irrotetaan hetken kuluttua ihosta, jolloin itse lanka jää hoidettavan alueen sisälle. Langat sulavat ihon alle noin kolmessa kuukaudessa.
Mesolankahoidon tulokset näkyvät osittain heti toimenpiteen jälkeen. Ihon kiinteytyminen jatkuu edeleen, sillä mesolangat alkavat sulamaan, jolloin hoito lisää fibroplasteja ja uuden kollageenin muodostumista ihoon. Uuden kollageenin muodostumisen myötä ihoon muodostuu ihoa kiinteyttävä, proteiinien muodostama tukiverkosto.
- Hoito kestää kokonaisuudessaan noin 45 minuuttia.
- Hoidon vaikutus: 12-18 kuukautta
- Hinta: Alkaen 199€ . Katso hinnasto!
Väkälangat
Väkälanka/väkäslanka/ Cog- langat ovat samantapainen esteettinen hoito kuin mesolangoilla tehtävä hoito. Toimenpide tehdään steriileillä PDO langoilla, jotka sulavat seuraavien kuukausien aikana. Väkälangoissa on nimensä mukaisesti väkäsiä, jotka kiinnittyvät kudokseen. Kun lankoja nostetaan, myös piirteet kohoavat ja kasvoihin saadaan hyvää liftausta.
Väkälankahoito on kasvoille järeämpi toimenpide kuin tavallinen mesolankahoito, joten toimenpiteen jälkeen tuleekin noudattaa erityistä varovaisuutta seuraavan viikon ajan, jotta tuloksesta saadaan pitkäaikaisia. Väkälangat soveltuvat heille, ketkä haluavat kasvoihin luonnollista liftausta ilman kirurgiaa. Väkälankojen avulla kasvojen ja kaulan veltostuneita piirteitä saadaan nostettua ylöspäin.
Hoidon kulku
Hoidon aluksi iho puhdistetaan huolellisesti kauttaaltaan ja hoidettava alue puudutetaan muutamilla pistoksilla.
Iholle merkataan injektiopaikat ja lankojen suunnitellut reitit.
Ihon tehdään pieni reikä, jonka kautta väkälangat pujotetaan ihon alle. Kudosta kiristetään halutulla tavalla ja lopuksi ylimääräiset langanpätkät leikataan pois ja injektiokohtiin asetetaan ihoteipin palanen suojaksi.
- Hoito kestää kokonaisuudessaan noin 60-90 minuuttia.
- Hoidon vaikutus: Yksilöllinen kesto puolesta vuodesta jopa kahteen vuoteen. Kestoon vaikuttaa muun muassa käytettyjen lankojen määrä ja jälkihoito-ohjeiden noudattaminen. Hoito voidaan tarvittaessa uusia vuoden päästä.
- Hinta: Alkaen 359€, tutustu hinnastoon!
Jälkihoito
Väkälankahoito on suurehko rasitus kudoksille, joten jälkihoitoon tulee panostaa ja antaa iholle aikaa toipua.
- Hoidon jälkeen kannattaa juoda reilusti nesteitä.
- Pidä hoidettu alue puhtaana seuraavan 24 tunnin ajan, jolloin vältä koskettelua ja meikkaamista.
- Ensimmäiset yöt tulee nukkua selällään, pää kohoasennossa.
- Toimenpidealuetta hoidetaan ensimmäisten päivien aikana kylmällä 3–4 kertaa päivässä 20–30 minuuttia kerrallaan. Kylmäpakkaus on aina käärittävä kankaan tai paperin sisään, ettei ihoon tule paleltumavammoja.
- Ensimmäisen viikon ajan tulee ottaa rauhallisesti. Hikiliikunta on kiellettyä, mutta rauhallisia kävelylenkkejä suositellaan.
- Vältä saunomista ja uimista ensimmäisen viikon ajan.
- Vältetään ääri-ilmeitä, kovia ruokia, sekä purukumin jauhamista ensimmäisen kahden viikon aikana.